Yleinen

Kipinä kirjastotyöstä syttyi väitöskirjatyön ohella

Yhä useammin myös humanistit työskentelevät monilla eri aloilla uransa aikana. Rohkeus ja avoimuus erilaisille mahdollisuuksille on vienyt Salla Palmi-Feliniä eteenpäin työelämässä.

Lue lisää

Raisa Laitala, informaatikko

Olen sivistyksen, kulttuurin ja tiedon puolestapuhujana. Kehittämistyö herättää minussa eniten innostusta, mutta viime vuosina myös esimerkiksi hallinnollinen työ on alkanut kiinnostamaan.

Lue lisää

Maija Urponen, tutkija, toimitusjohtaja ja yrittäjä

Miten humanistinen tutkimustieto päätyy hyötykäyttöön yhteiskunnan eri sektoreille? Tämä kysymys on kiehtonut minua yli kymmenen vuoden ajan.

Lue lisää

Kaisa Paavolainen, toimitusjohtaja

Mielestäni humanistit katsovat yhteiskuntaan historian, kulttuurin, tekstien ja ihmisen olemisen kautta, eli kaiken sen kautta, mikä oikeastaan tekee ihmisestä ihmisen.

Lue lisää

Humanistien osaamisen ja työllistymisen mahdollisuuksien tuntija

Työllistymisen kannalta humanistien vahvuus on, että heillä on monipuolista osaamista ja valmiuksia monenlaisiin tehtäviin ja ammatteihin. Jokaisella humanistilla on omanlaisensa urapolku.

Lue lisää

Sara Lenkkeri

Humanisteja tarvitaan monenlaisiin tehtäviin, eikä aina kannata tyytyä siihen vaihtoehtoon, joka tuntuu kaikista helpoimmalta tai itsestään selvimmältä.

Lue lisää

Humanisti on tulevaisuuden tekijä

Tulevaisuudessa onkin kasvava kysyntä laaja-alaisesti sivistyneille ihmisille, jotka kykenevät hahmottamaan kompleksisia kokonaisuuksia ja erottamaan oleellisen kasvavan kohinan keskeltä.

Lue lisää

Eeva Öörni, kielen ja viestinnän asiantuntija, tietokirjailija

Kieli ja ihmisen tapa ajatella liittyvät kiinteästi yhteen, ja kieli on tärkeimpiä niistä asioista, jotka tekevät ihmisestä ihmisen.

Lue lisää

Historian ymmärrys on kansalaistaito

On tärkeää ymmärtää historiaa ja sen erilaisia tulkintoja, sekä niiden vaikutusta politiikkaan ja yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin, ilmiöihin ja tapahtumiin.

Lue lisää

Tuulia-Tuulia Tummavuori, järjestökoordinaattori, historioitsija, erä- ja luonto-opas

Aloittaessani opinnot haaveilin tutkimuksesta sekä työstä historia- ja luontomatkailun parissa. Museotyökin kiinnosti, ja aloitin museologian sivuaineopinnot. Opinnoista tuli minulle käänteentekevät.

Lue lisää