Luota kiinnostukseesi ja seuraa sitä
Anne Teikari, musiikkitoimittaja ja freelance

Opintotausta: Pääaine: musiikintutkimus (etnomusikologia), sivuaineet: yleinen musiikkitiede, historia, etnologia, sukupuolentutkimus
"Teen nykyään radio-ohjelmia ja kirjoituksia musiikista, ja kirjoitan omaa taideaiheista Musiikista ja muusta -blogia.
Valmistumiseni jälkeen tein muutaman vuoden tutkimusassistentin töitä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa ja Sibelius-Akatemiassa eri hankkeissa. Väitöskirja olisi ollut tästä luonteva jatkumo, mutta halusin välittää tietoa ja antaa musiikkivinkkejä ihmisille laajemmin, suoremmin ja henkilökohtaista luovuuttani hyödyntäen. Ehdotin Klasari2080-nykyklassisen musiikin ohjelmaa itse Radio Helsingille, jonka he onnellisesti hyväksyivät. Pääsin tekemään ohjelmaa kaksi kautta ja olen jatkanut sittemmin toimittajan töitä esimerkiksi Ylellä. Radio-ohjelman tekeminen oli ensimmäinen portti aidosti omannäköiseen suuntaan työelämässä.
Toivon voivani luoda alustoja jakaa taidekokemuksia ja jutella niistä. Olen huomannut, että ihmisiä kiinnostaa taidekokemusten sanallistaminen ja niihin samastuminen.
Humanistinen koulutus on opettanut ennen kaikkea ymmärrystä ihmiselämän ja taidekokemusten nyansseja, monimutkaisuutta ja eri tasoja kohtaan. Taide kertoo meistä ihmisistä. Taiteen ja musiikin tutkimisella tuotetaan tietoa muun muassa ihmisistä ja ilmaisuvoimastamme.
Sanoisin humanistisen alan tuleville ammattilaisille vain, että jos sinulla on jokin haju siitä, mitä haluat tehdä, se on valtava onni – luota kiinnostukseesi ja seuraa sitä. Aina voi myös vaihtaa suuntaa."
#olenhumanisti
Kuva: Heli Blåfield