Itseään ja osaamistaan kannattaa kehua ja se kannattaa avata monisanaisesti

Juha Isotalo, väitöskirjatutkija, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn puheenjohtaja

Juha Isotalo

Opintotausta
pääaine: kulttuurihistoria
sivuaineet: luova kirjoittaminen, yleinen kirjallisuustiede ja filosofia

“Reittini ei ollut suoraviivainen, vaikka olenkin tehnyt suurimman osan työurastani yliopistomaailmassa. Olin aktiivinen opintoihin liittyvien asioiden edunvalvoja jo lukiossa ja opiskelijajärjestöjen kautta päädyin ammattijärjestötoimintaan ja muun muassa töihin ylioppilaskuntaan koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi. Tein viitisen vuotta niitä töitä ja sitten palasin opintojeni pariin ensin viimeistelemään perustutkinnon ja sitten aloittamaan jatko-opintoja.

Työurani peruja minulla on antiikin Kreikkaan liittyvän väitöskirjatyöni ohessa sivutoiminen yritys, jonka nimissä olen tehnyt yliopistokoulutukseen ja historiaan liittyviä toimeksiantoja. Lisäksi olen koko ajan toiminut ammattijärjestöni TAKUn hallituksessa ja päätynyt lopulta puheenjohtajaksi.

Olen koko ajan tarvinnut koulutukseni tuomia taitoja. Kaikissa töissäni olen lukenut tekstejä ja kirjoittanut niiden pohjalta uusia ajatuksia toimeksi pantavaksi. Kriittinen ajattelu ja nopea kontekstin hahmottaminen ovat olleet keskeisiä taitoja. Samoin ryhmätyö- ja projektinhallintataidot.

Myös kielitaidosta on ollut apua esimerkiksi kolmikielisessä ylioppilaskunnassa työskennellessä. Humanistiopiskelijoilla on niin kova pohja kieleen ja kirjoittamiseen, ettei sitä välttämättä ymmärrä ennen kuin työskentelee muiden alojen ihmisten kanssa. 

Ensimmäisiä oman alan töitään hakeville humanisteille haluaisin sanoa, että itseään ja osaamistaan kannattaa kehua ja se kannattaa avata monisanaisesti. Suosittelen myös hakemaan ainoaksi humanistiksi työpaikkaan, jossa kaikilla muilla on erilainen tausta. Korkeakoulutuksen vahvuudet näkyvät mielestäni parhaiten, kun eri alojen ihmiset täydentävät toisiaan, ei silloin, kun kaikki osaavat samat asiat.”

#olenhumanisti

Kuva: Kerttu Penttilä

Asiasanat:

Jaa artikkeli

2020