Perustana humanistisen tutkimustiedon hyötykäyttö

Miten humanistinen tutkimustieto päätyy hyötykäyttöön yhteiskunnan eri sektoreille? Tämä kysymys on kiehtonut minua yli kymmenen vuoden ajan, siitä lähtien kun tuoreehkona tohtorina ja tiedesihteerinä sain olla rakentamassa tutkimusrahoituksen palveluita Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan.

Sittemmin työelämä vei ensin tohtorikoulutuksen kehittämisen ja kansainvälisen yliopistoyhteistyön pariin, kunnes vuosi sitten keväällä pääsin Fulbright-apurahan turvin tekemään selvitystä humanistisen tutkimuksen vaikuttavuudesta Yhdysvalloissa. Siinä missä Suomessa yliopistoissa tavataan painottaa erityisesti yritys- ja vaikuttajayhteistyötä tutkimuksen hyödyntämisen kanavina, Michiganin yliopistossa fokus oli vahvasti Detroitin kaupungin ja sitä ympäröivien alueiden paikallisyhteisöissä ja ruohonjuuritason toimijoissa.

Michiganissa kiinnostuin siitä, minkälaisin käytännön toimin humanistisen tutkimuksen hyötykäyttöä olisi mahdollista edistää yliopiston ulkopuolelta käsin. Amerikasta palattuani irtisanouduin työstäni yliopistolla ja ryhdyin apurahan turvin kartoittamaan humanistitutkijoiden yhteistyöverkostoja ja sitä, miten yhteistyö muokkaa sekä tutkimusta että tutkimustiedon loppukäyttöä. Tällä hetkellä harjoittelen elämää Kaupunkitutkimus TA:n uutena yrittäjänä.

Kaupunkitutkimus TA:n toimiala on yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tutkimus ja kehittäminen. Yrityksenä palvelemme erilaisia yhdyskuntasuunnitteluun keskittyviä julkisen sektorin organisaatioita, pitkälti yhteistyössä eri toimialoja edustavien yritysten kanssa. Teemme tutkimustietoon pohjautuvaa arviointityötä kaavoitus- ja kaupunkikehityshankkeiden tueksi, toteutamme selvityksiä liikenteen, asumisen ja maankäytön vuorovaikutuksen kehittämiseksi ja palvelemme opetus- ja kulttuurisektoria esimerkiksi kulttuurihankkeiden taloudellisten ja hyvinvointivaikutusten arviointien puitteissa. Parhaillaan kehitämme työkaluja fasilitoida ja välittää humanistista tutkimustietoa yliopistojen ja tiedon loppukäyttäjien välillä.

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että humanistiselle tutkimustiedolle on yhteiskunnan eri sektoreilla paljon enemmän kysyntää kuin ehkä humanistit itsekään ymmärtävät. Esimerkiksi juuri kestävän kaupunkikehityksen saralla humanisteilla on ihmisten arkisia tekoja ja toimia ohjaavien kulttuuristen erojen, merkitysten ja historian asiantuntijoina huimasti annettavaa.

Vuonna 2010 valmistuneessa sukupuolentutkimuksen alan väitöskirjassani tarkastelin ylirajaisuutta ja rajojen ylittämistä – sitä, miten kansallinen identiteettimme on muodostunut suomalaisuutta määrittäviä rajoja ylittämällä. Pitkään ajattelin, ettei väitöskirja-aiheellani ollut mitään tekemistä myöhempien työtehtävieni kannalta. Nykyään näen, että kulttuuristen erilaisuuksien ja erityisyyksien yhteensovittaminen ja ylittäminen sekä uuden luominen ennakkoluulottomasti yhdistelemällä ovat humanistisen tutkijankoulutuksen mukanaan tuomia teemoja, joista olen ammentanut koko työurani ajan.

Maija Urponen