Pääosassa ymmärrys taiteen sisällöistä ja yleisön kokemuksista

Matti Numminen, johtaja

Matti Numminen

Lukion jälkeen haaveilin näyttelijän työstä, ymmärtämättä kuitenkaan miten käytännön työ rakentuisi ja millaiset työskentelyolosuhteet olisivat. Sattuman oikusta päädyin Helsingin yliopistoon lukemaan teatteritiedettä ja sivuaineena johtamista. Kandiksi valmistuttuani aloitin osa-aikaisena tuottajana Riihimäen nuorisoteatterissa. Sieltä siirryin tuottajaksi Riihimäen Teatteriin, jota lopulta johdin toimitusjohtajana 3 1/2 vuotta. Riihimäen Teatterista pidin hieman opintovapaata ja sain myös maisterinpaperit.

Tanssin talon johtajana olen työskennellyt 09/2018 alkaen. Työssäni pääsen käyttämään osaamistani täydessä laajuudessa ja kehittämään itseäni. Koulutukseni antaa minulle valmiudet holistiseen ajatteluun ja ymmärryksen taiteen sisältöjen tulkitsemiseen. Erityisen hyödyllistä työssäni on, että ymmärrän miten esityksiä voi katsoa eri näkökulmista ja millaiset seikat vaikuttavat yleisön kokemuksiin.

#olenhumanisti

Kuva: Mikko Mäntyniemi/Tanssin talo

Asiasanat:

Jaa artikkeli

2019