Humanistille ihminen on kaiken tekemisen keskiössä
Raisa Laitala, informaatikko
Uudessa paikassa liikkuessani yritän usein kuvitella, miltä siellä on näyttänyt sata, tuhat tai jopa 10 000 vuotta sitten. Minkälaisen jäljen me ihmiset olemme jättäneet luontoon ja miten historian eri vaiheet ovat muokanneet maisemaa? Minkälaisen tarinan jäljelle jättämämme palaset meistä kertovat?
Lapsena haaveilin arkeologin ammatista ja aloitinkin arkeologian opinnot Oulun yliopistossa vuonna 2007. Maisteriksi valmistumisen jälkeen työskentelin muutaman vuoden museossa ja kenttäarkeologina Suomessa ja ulkomailla. Elämän polku vei kuitenkin jatkuvan oppimisen tielle ja 2015 lähdin opiskelemaan kirjasto- ja tietopalvelualaa, josta valmistuin tradenomiksi 2017. Viimeisimmäksi opiskelin työn ohessa palveluliiketoiminnan kehittämistä ja valmistuin kesäkuussa 2023. Työssäni olen päässyt tekemään monenlaista ja varsinkin projektimuotoinen kehittämistyö on erittäin tuttua. Tällä hetkellä työskentelen Oulun kaupunginkirjastossa informaatikkona, ja mietin mihin kanavoisin jatkuvan oppimisen haluni seuraavaksi.
Olen sivistyksen, kulttuurin ja tiedon puolestapuhujana. Kehittämistyö herättää minussa eniten innostusta, mutta viime vuosina myös esimerkiksi hallinnollinen työ on alkanut kiinnostamaan. Koulutus- ja työtaustani on monipuolinen, mutta pohjimmiltani olen edelleen humanisti. Humanistius on antanut minulle mainion pohjan, jonka päälle rakentaa omaa osaamistani ja näkökulman, jonka kautta katson maailmaa. Ihminen on kaiken tekemäni työn keskiössä.