Tartu rohkeasti uusiin haasteisiin

Katariina Uusitupa, vastaava tuottaja / toiminnanjohtaja

Katariina Uusitupa

Opintotausta: FM: pääaine musiikkitiede & sivuaineet valtio-oppi, yleinen historia, opettajan pedagogiset opinnot ja kasvatustiede; MuM: Arts Management

"Kun aloitin musiikkitieteen opinnot vuonna 2007, tähtäsin musiikinopettajaksi. Kun sitten aloitin musiikinopettajana 2010, ymmärsin, että kaipaan elämääni monipuolisempia haasteita, joten hain ja pääsin vuonna 2011 opiskelemaan taidehallintoa Sibelius-Akatemiaan. Filosofian maisteriksi valmistuin 2012 ja musiikin maisteriksi 2013.

Olin tehnyt vapaaehtoistöitä festivaaleilla ja festivaaliorganisaatioiden erot sekä kerroksellisuus kiinnosti. En ollut erityisen kiinnostunut mistään yhdestä osa-alueesta: halusin oppia kaiken mahdollisen tapahtumien tekemisestä. Hakeuduin aktiivisesti kaikkien kiinnostavien tapahtumien pariin ja kovan työn tuloksena töitä onkin ollut viime vuosina enemmän kuin ehtii tehdä. Olen urani aikana tehnyt niin viestintää, somistusta, keikkamyyntiä kuin projektijohtamista eri tapahtumissa Flow'sta Hangon Musiikkijuhliin Pori Jazziin ja Slushiin.

Nykyisin työskentelen tuotanto- ja designtalo Sun Effectsillä vastaavana tuottajana ja vastaan startup-tapahtuma Slushin tuotannosta. Toimin myös toiminnanjohtajana We Jazz -festivaalilla, jossa olen ollut mukana perustamisvuodesta 2013 asti. Lisäksi olen vuodesta 2017 istunut MESin elävän musiikin toimikunnassa ja toiminut Turun yliopiston mentorointiohjelmassa mentorina.

Olen päivittäin onnellinen koulutusvalinnoistani. Humanistinen  koulutus opetti hahmottamaan laajasti maailmanhistorian, -talouden ja kulttuurin ristikkäisvaikutuksia. En usko, että olisin näin laajasti sivistynyt sekä läsnäoleva ja empaattinen esimies ja kollega ilman humanistista koulutustani.

Opintojaan päättäviä rohkaisen kokeilemaan avoimin mielin kaikkea mahdollista. Harva tietää mitä haluaa tai osaa työelämässä, ennen kuin on päässyt testaamaan osaamistaan käytännössä erilaisissa ympäristöissä. Älä pelkää uusia haasteita tai ajattele liikaa, mitä "kannattaa" tehdä. Kannustan olemaan aktiivinen, periksiantamaton, avoin, reilu ja kuuntelemaan itseä vaikeissa tilanteissa – gut-feeling on yllättävän usein oikeassa."

#olenhumanisti

Kuva: Jussi Ratilainen

Asiasanat:

Jaa artikkeli

2020